Muutama viikko takaperin oli syyslomani. Olin karannut kotikonnuilleni viettämään lomaa sen sijaan, että olisin mädäntynyt opiskelijaluukussani yksikseni. Oli keskiviikko päivä, ja olin koko aamupäivän ja suurimman osan iltapäivästäkin viettänyt hallilla rassaillen autoja miesten kanssa. (Kyllä, voisin väittää yhden harrastuksistani olevan hallilla rassailun.) Koska talvi oli aloittanut jo tulonsa hiljalleen ja ulkona vallitsi melkoisen kylmä ja viiltävä tuulinen sää, päätimme lopettaa päivän urakan aikaiseen. Lähdimme anoppilaan ja laitoimme saunan päälle.

Kohokohta tarinaan tulee nyt saunomisen jälkeen:

Olin juuri saapunut makuuhuoneeseen hiukset märkänä vain pyyhe päällä. En ehtinyt juurikaan muuta tekemään kuin laskemaan pesutarvikkeet pöydälle, kun kännykkäni alkoi soida. Soittoäänestä päätellen minulle tuleva soitto oli joko jokin tuntematon soittaja tai jompi kumpi niistä kahdesta kaverista, joille en ole asettanut omaa soittajaryhmää ja soittoääntä.

Puhelimen näytöllä vilkkui teksti, jonka mukaan soittaja soitti salaisesta numerosta. Vastasin ja puhelimen toisessa päässä henkilö esitteli itsensä melko nopeasti, joten hänen puheestaan ainoa asia, joka rekisteröityi aivoissani asti oli, että hän oli poliisi opiskelupaikkakunnaltani.

Jo tämä p-alkuinen sana sai minut hieman epäileväiseksi. Muuta poliisi-sedän ystävällisesti jatkaessa kutakuinkin näin: Asutko -piip-kadulla? Seison juuri tässä asuntosi kohdalla kadulla. Missä olet tällä hetkellä?

Koska minun makuuhuoneeni ikkuna on kadulle päin ajattelin, että ystävällinen poliisi kenties kaipasi minulta näkö- tai kuulohavaintoja jostain kadulla tapahtuneesta tilanteesta. Ei ole pitkä, kun juuri todistin ikkunastani kolarin, kun autoilija ja pyöräilijä törmäsivät lähiristeyksessä.

Ilmoitin puhelimesen olevani syyslomalla ja kotipaikkakunnallani noin 80 kilometrin päässä. Silloin tämä miellyttävä-ääninen poliisimies kertoi, että juuri hetki sitten joku oli sytyttänyt minun postilaatikkoni tuleen, mutta joku valveutunut kansalainen oli sattunut paikalle kävellen ja nähnyt roihuavan postilaatikon ja repäissyt sen irti seinästä.

Nämä sanat ja selitykset tekivät minut melkein sanattomaksi. Sain sentään kysyttyä kuinka pahoin postilaatikko ja postit olivat pääseet palamaan. Olin nimittäin muutamia viikkoja aiemmin tilannut Saksasta itselleni yhden kirjan, jonka saapumista olin odottanut viikkoja. Jostain tiesin, että tämä kyseinen kirja oli kuitenkin loman aikana jo saapunut laatikkkooni, ja pelkäsin tietysti pahinta ja sitä, että koko kirja olisi pelkkää hiiltynyttä tomua.

Parhaaksi onneksi postini olivat säilyneet melkein kokonaan vahingoitta. Eräs tärkeä ja virallinen kirjekuori oli vain hieman tummunut reunastaan ja pahvipaketissa ollut kirjalähetys samoin. Onneksi!

Kävin melko pitkän keskustelun poliisin kanssa, kun hän tietenkin kyseli olisiko minulla mahdollisesti entisiä tai nykyisiä poikaystäviä tai muita vihamiehiä, jotka haluaisivat juuri minulle tehdä kyseistä vahinkoa. Olen omasta mielestäni erittäin varma siitä, ettei minulla ole sellaisia vihamiehiä, jotka näin näkyvästi tahtoisivat minulle pahaa. Se, mitä jotkut saattavat ajatella mielessään, on ihan eri asia.

Puhelun jälkeen minulle tietysti iski varsin epämiellyttävä olo, kun pääsin käsiksi myös ajatukseen siitä, että asumani talo on erittäin vanha puutalo. Ja koska postilaatikkomme ovat sievässä rivissä talomme seinässä, olisi tulipalo voinut hyvinkin lyhyessä ajassa tarttua talon rakenteisiin ja silloin koko talo olisi palanut. Ajatusta ei tee yhtään kauniimmaksi se, että minun koko omaisuuteni sattuu olemaan tässä asunnossa ja talossa, myös muistoni ja monen monta muuta minulle tärkeää asiaa.

En tietenkään pystynyt rajaamaan asiaa pelkästään vain minua itseäni koskevaksi, sillä tässä talossa on myös seitsemän muutakin asuntoa. Yhdellä naapureistani on koira, joka on päivittäin melko paljonkin yksin kotona. Miltä tuntuisikaan saada puhelu, jossa kerrotaan asunnon tuhoutuneen tulipalossa, kun muistaa, että oma koira on ollut yksin kotona ja jäänyt elävältä liekkeihin. Tai mistä sitä olisi voinut tietää, jos jokin naapureista olisi vaikkapa nukkunut päivällä ja jäänyt tulipalon jalkoihin.

Tuohtuneena tilanteesta lähdin heti seuraavana päivänä opiskelupaikkakunnalleni pelastamaan posteistani sen, mitä oli jäljellä. Samalla päätin käydä poliisilaitoksella antamassa vielä lisää lausuntoa tapahtuneeseen, sillä järkytykseltäni en puhelimessa muistanut sanoa kaikkea. Poikaystäväni järkevästi muistutti naapurin sedästä, joka päivittäin istuu ikkunalla, josta näkee postilaatikoille. Ehkäpä hän olisi nähnyt jotain.

Kävin myös opiskelija-asuntosäätiön toimistolla, joka siis omistaa tämän kyseisen talon ja huoneistonkin, jossa asun. Kävin kysymässä heiltä, olisiko poliiseilta jo tullut jonkinlaista tietoa siitä, että kuka postilaatikon oli sytyttänyt palamaan. Samalla vaadin myös, että talostamme tarkistetaan kaikki paloturvallisuuteen liittyvät asiat, kuten yläkerran asuntojen palotikkaat. Kun toimistolla kerroin näistä asioita, ja ilmaisin olevani tietenkin huolissani myös muidenkin asukkaiden kohtalosta vastaavanlaisissa tilanteissa, toimistovirkailija kommentoi varsin tilanteeseen sopimattoman typerästi kuinka hienoa on, kun huolehdin niin paljon muidenkin ihmisten turvallisuudesta.

Nykypäivänä ei kai sitten ole enää normaalia myös välittää lähimmäisistään. Vaikken ainoatakaan naapuriani juurikaan tunne, tätä koiranomistajaa lähinnä näen ja hänen kanssaan joskus toimittelen, niin se ei ainakaan minun kohdallani tarkoita sitä, että heidät pitäisi unohtaa aivan totaalisesti. Mielestäni tämä palava postilaatikko -tapauksen pitäisi koskettaa myös naapureitani, sillä myös heidän omaisuutensa ja jopa ehkä henkensäkin oli vaarassa. Ainakin sen hetken, ennen kuin ohikulkija repäisi laatikon irti seinästä.

Pyysin myös toimistovirkailijalta tietoa siitä, että kuka mahtoi olla tämä tilanteen pelastanut henkilö. Hän oli kuulemani mukaan saanut palovammoja uhkarohkeasta teostaan. Silti hänellä oli kuitenkin selvästi ollut mielessään ajatus siitä, että tuli saattaa erittäin helposti levitä vanhassa puutalossa. Todennäköisesti siinä sivussa olisi saattanut mennä pari naapuritaloakin, jos oikein huonosti olisi käynyt.

Haluaisin kiittää tätä palovammoja saanutta ihmistä henkilökohtaisesti, mutta luulen, ettei se ole mahdollista. Vaikka odottamani postilähtys ei ollut rahallisesti arvokas, olin silti odottanut sitä innolla. Kirjasta ja sen sisällöstä sekä kaikesta siitä muusta, mihin tämä kirja liittyi, voin kertoa seuraavalla kerrralla.

Kotivakuutukset ovat muuten nyt kunnossa. Vuoden olen niitä ollut ottamassa, mutta jostain kumman syystä sain juuri nyt erittäin hyvän sytykkeen käydä ottamassa ne saman tien.