Toisinaan kaipaan matkustamista. Autossa istumista, hiljaa ja puhumatta. Matkantekoa itseään. Sekä tietenkin aikaa ajatella itsekseen.

Viime syksynä oli lämmintä. Auton ikkunan takaa näkyi pohjalaiset pellot keltaisena. Kalenterin muistiinpanosivuille kirjaantui sanat:

Keltainen meri
aaltoilee tuulessa
Kypsyen

Siitä lähtien ole pyörittänyt ajatusta mielessäni, tapaillen parempia sanoja maisemasta ja hetkestä. Viime yönä sanat loksahtivat täysin paikolleen. Tänään sanat ovat kadonneet jonnekin, minä tyhmyri en niitä tallettanut kuin uniseen mieleen. Haparoivia haikuja:

Keltainen meri / kivi valkoinen hohtaa / lokin kakasta

Pelto keltainen / tuulessa tuleentunut / kivi kakkainen

Paskamaista kyllä, mutta tämä kivinen mielikuva on ainoa, mitä mieleeni on jäänyt noista kauniista syksyisistä pelloista. Ironista.