Olla yksin, olla yhdessä, olla yhdessä yksin. Voi olla vaikka miten. Oleminen on ihan omasta päästä kiinni. Pitääkö ääntä olemisesta vai pitäisikö olla ihan hiljaa? Kauneimmat sanat sanotaan äänettä. Parhaimmat ihmissuhteet syntyvät hiljaa.

Etäisyys kasvaa ajatuksissa helposti liiankin pitkäksi. On turha yrittää olla yksinään ja silti yhdessä, on auettava, kerrottava, jaettava elämä. On uskottava ja uskallettava. Sanat on sanottava, ääneen tai äänettä. Ilman sitä ei ole tulevaisuutta.

Olen sivusta seurannut yhteiseloja koko ikäni; niiden teinihelvetti-ikävuosien aikaisista räkä poskella rääkymisistä aina tämän päivän valkokultasormuksiin ja rintamaidon tuoksuisiin ihmisnyytteihin. Sivusta on hyvä sanoa, turvallista katsella ja ehkä vähän oppiakin. Silti omat kokemukseni suhdanne-elämässä ovat vähintäänkin laittaneet tajuamaan sen, että vain oman kokemuksen kautta voi oppia. Sovellan kaikkea tietämystä tälläkin hetkellä. Ehkä juuri siksi olenkin sitoutumiskammoinen, omassa seurapiirielämässäni jälkeenjäänyt.

En ole koskaan ymmärtänyt kihlautumista. En tiedä koskaan haluanko kihlautua. On kai muotitietoista olla rengastettu, sidottu, omistettu, mutta silloinhan sitä ei tehdä oikeista syistä. En usko ikuiseen kihlaukseen ilman avioliittoa. En ole kyllä varma uskonko avioliittoonkaan. Silti olen valmis siihen kaikkeen, ehkä, joskus.

Elän tällä hetkellä miehen kanssa tilanteessa, jossa kaikki olisi mahdollista, mutta me emme juokse kilpaa ajan kanssa. En ole vuoden jälkeen odottanut mitään. Edes sama osoite ei tule kyseeseen vielä, vaikka se meidän tilanteessamme olisi varmaankin ihanteellisin olosuhde. Minulle riittää se, mitä saan. En halua vaatia liikaa, en odota mitään. Olen ymmärtänyt sen hienouden, että aito suhde syntyy ilman vaateita, pyyntöjä ja odotuksia. Täytyy antaa toiselle mahdollisuus olla vain omana itsenään. Vain sitä kautta pystyy itsekin olemaan oma itsensä.

Jokaisella naisella varmasti on haaveenaan olla se kaksikymmentävuotias kaunis kesämorsian. Minun ajankohtani tuli ja meni, ilman morsiutta, miestä ja aviota. En ole pettynyt, enhän ole mitään odottanutkaan. Ei kai kukaan seurapiiriprinsessoistanikaan sitä odottanut, niin minun, muiden kuin oman itsensä kohdalta. Kiire ja hätä ovat tulleet päälle ja iskenyt vasta nyt. Ehkä se on itänyt kuin kavala sairaus vuosia ilman oireita, kunnes puhkeaa yhtäaikaisesti kaikilla muilla paitsi minulla. Missähän minä olen silloin ollut, kun tauti on itseään kylvännyt keskuudessamme?

Kolmet kihlajaiset ja vauva, häitä tulossa sekä yhteisiä osoitteita, mitä vielä onkaan tulossa. Ja minä ainaoana, joka haluaisin tarrautua kaiteeseen ja hidastaa vauhtia. Olen pyörälläni päästä, enkä tunne juhlahumua.

Ei, en ole katkera. Miksi olisin, olen onnellinen ihan näin. Kyllä, osaan olla onnellinen toisten puolesta. Kaikki heistä ovat ansainneet osansa kaikkien epäonnistumisien ja vastoinkäymistensä takia. Jokaiselle ei ole ollut tarjolla tasapuolisesti nauravia päiviä; jossain on arvonta mennyt väärin. Koenko paineita kaikesta? Osittain kyllä, sillä olen nyt se huono kivi, joka ei liidäkään vedenpinnassa tehden renkaita, ketunleipiä. Olen se viimeinen, jota viedään vasta vuosien päästä, jos silloinkaan. Ei saisi silti ahdistaa minua minun ratkaisujeni takia, ja kyllähän ystäväni sen ymmärtävätkin.

Toiset eivät ehkä kykene yhtä voinnotkeaan ajatustapaan kuin minä. Ikävä kyllä se näkyy, ja kuuluukin joskus. Syntyy suhteita, jossa pyritään kiirehtimään syistä ja seurauksista huolimatta. Suututaan, kun kesälomamatkalla ulkomailla ei tullakaan kosituksi. Ei anneta aikaa, vapautta. Ei, koska kaikki pitää tehdä yhdessä, eikä erikseen. Edes kavereita ei voi tällaisessa suhteessa jakaa yksilöille, vaan yhteisyydelle. Ja mistään ei saa sanoa mitään. Se on sellainen sitomisleikki, joka kiduttaa sekä sitojaa, että sidottua. Todellista sadomasokismia. Henkistä piinausta fyysisen läsnäolon pakolla. Älkää koskaan antako minun langeta tällaiseen petokseen.

Rakentaminen yhdessä ei ole, eikä saa olla työtä, se on huvia. Jos yhteys muuttuu työksi, se käy raskaaksi  tekijälleen; kaiken kantajalle, joka vaikenee vääristä syistä. Ihmisten välinen yhteys, rakkaus, täytyy olla huvia. Vaikeinakin aikoina pitää löytyä usko siihen, että raskas huvi vaatii raskaan levon. Se on se palkinto. Riitakin on rakkautta, kun sen osaa huomata. Rakkaus voi olla sellainen kahle kuin haluaa sen olevan.