Limbo2019-10-14T03:57:41+03:00Blog Integration Feed Generatorhttps://limbo.vuodatus.net/limbohttps://limbo.vuodatus.net/<![CDATA[Olen kulkenut läpi yön]]>Olen kulkenut läpi yön
Etsinyt merkkejä aamusta
Tietämättä tulevaa
Näkemättä menneeseen
Olen lentänyt halki taivaan
Yrittänyt tavoittaa huomista
Pääsemättä perille
Löytämättä vastauksia
Olen istunut paikoillani päiviä
Koettanut löytää hetken
Saamatta sitä käsiini
Koskematta mihinkään
Olen suunnannut kulkuni
Pyrkinyt kohti eilistä
Pystymättä palaamaan
Ratkaisematta ongelmia
Olen vieläkin matkalla
Luullut etsiväni jotakin
Huomaamatta totuutta
Uskomatta itseäni ------------------------------------- Vanhaa runoutta suoraan pöytälaatikosta. Osallisuus jälleen suoritettu. Runotorstai68. haaste ]]>2007-11-19T19:50:00+02:002019-10-14T03:56:12+03:00https://limbo.vuodatus.net/lue/2007/11/olen-kulkenut-lapi-yonlimbohttps://limbo.vuodatus.net/<![CDATA[Kursiivia]]> hajonnutta mieltä kannattaa vapisevin sanoin kuvata vinoutuneeksi
"On olemassa kursiivinen melankolia" (Säe Eino Santasen runosta 'Sisiliskoja kuin runonjalkoja', kokoelmasta Kuuntele, romantiikkaa, Tammi, 2002.) ]]>2007-09-27T23:26:00+03:002019-10-14T03:56:17+03:00https://limbo.vuodatus.net/lue/2007/09/kursiivialimbohttps://limbo.vuodatus.net/<![CDATA[Kivipaadet]]>Katselin Runotorstain aihetta eli valokuvaa ja mietin olisiko minulla taas kerrankin ollut varastossa jotain valmista käytettävää. Ikävä kyllä ei ole. Niinpä laiskuudessani päätin jättää asian sikseen ja siirtyä muihin asioihin. Itsekeskeisyydessäni makoillessani sängyssä ajatuksissa pyöri nuo kivipaadet (nummella?) ja välähdys saapui korjaamaan satoaan. Onneksi kynä ei ole koskaan liian kaukana.
]]>2007-09-20T19:43:00+03:002019-10-14T03:56:20+03:00https://limbo.vuodatus.net/lue/2007/09/kivipaadetlimbohttps://limbo.vuodatus.net/<![CDATA[Uni]]>Sain tähän runoon innoituksen joskus aikoinani jostain toisesta lukemastani runosta. En vain muista mistä. minä tarvitsen unta kuin tarvitsen sinua ilman unta elämäni epätodellinen ilman todellisuutta elämäni unta ilman sinua
]]>2007-08-23T22:34:00+03:002019-10-14T03:56:22+03:00https://limbo.vuodatus.net/lue/2007/08/unilimbohttps://limbo.vuodatus.net/<![CDATA[Parin sanan verran]]> Tähän aiheeseen liittyvät sanaset lähtivät pyörimään mielessäni joskus varmasti vuosia sitten jollain automatkalla, jota en muista. Luultavasti siihen liittyy Toyota Hiace. Yhtenä päivänä tässä taannoin, se oli 13.7. (kännykkäni luonnoskansio muistaa päivämäärät) minulla välähti. Sanat saivat paikkansa ja osuivat kohdalleen. Yllättäen istuin Toyota Hiacessa.
Näin se menee:
Elämän kiito. Pläjäys tuulilasiin moottoritiellä.
----------------------
Elämää suurempi haiku.
Ja osallistuminen pitkästä aikaa Runotorstain haasteeseen nro 55. ]]>2007-08-18T22:42:00+03:002019-10-14T03:56:25+03:00https://limbo.vuodatus.net/lue/2007/08/parin-sanan-verranlimbohttps://limbo.vuodatus.net/<![CDATA[Summer's gone]]>
Olen erittäin huono tekemään valintoja. Oli kyse sitten kaupan jäätelöaltaan ääressä tehtävästä valinnasta tai tulevasta ammatistani, en vain pysty päätökseen nopeasti. Kaikki minut tuntevat ihmiset varmasti tietävät tämän taipumukseni, jonka takia olenkin ehkä niin hyvä näkemään asioissa useita puolia. Nimittäin valintatilanteen edessä alan aina keksiä sekä hyviä, että huonoja näkökulmia valinnan tueksi, mutta useimmiten päädyn juuri sen takia oravanpyörään. Mahdotonta siis. (Tulevaisuudessa mahdollisuus neuvottelijaksi?)
Jos minulta kysyy, mistä vuodenajasta pidän eniten, en varsinaisesti osaa päätyä mihinkään. Silti syksyssä on jotain sellaista, mikä viehättää minua aivan käsittämättömällä tavalla. Useimmiten jo alkukesästä haaveilen napakoista syystuulista, värikkäistä lehdistä, pimenevistä öistä sekä viileästä yöilmasta. Mielikuvissani näen itseni kääriytyneenä paksuun villatakkiin, pitkään kaulahuiviin sekä pipon päässäni. Seison pimeässä syysyössä tähtitaivaan alla jalat nilkkojaan myöten värikkäässä lehtikasassa. Hengitys höyryää ja kaikkialla on kastetta, sekä usvaa, sillä vedet ja maa ovat vielä lämpimäpiä kuin ilma.
En tiedä mistä tämä mielikuva on minulle tullut ja miksi se aiheuttaa minulle erittäin syvää ja tyydyttävää rauhallisuuden tunnetta, sekä luomisvoimaa. Juuri tämän takia sain jälleen kirjoitettua nämä sanat tänne kellonajasta huolimatta. Siihen löytyy syy.
Joka ikinen kesä tapahtuu yksi ja sama asia. Tulee se ensimmäinen yö, jolloin ilmassa haisee syksy. Kesä on silloin siis päättynyt ja vuodenaika vaihtuu. Saan syksyn tuoksusta rauhoittavaa voimaa ja mielihyvää, kun sisälleni tulee tunne siitä, että jokin uusi aika taas alkaa. Kesän toimeettomuus jää jälkeen, kun syksyisin aina alkaa uusi aika. Palaan takaisin normaaliin elämänrytmiin ja -tapoihin.
Tänään hetki sitten, kun kävin sulkemassa ikkunan, haistoin syksyn ilmassa. Minun täytyi hetkeksi sulkea silmät ja haistella. Siellä se oli ja toivotti minut tervetulleeksi. Jos koskaan olet katsonut televisiosarjaa Gilmore Girls (sarja, johon olen jäänyt todellisesti koukkuun), tiedät että Lorelailla on samanlainen suhde ensilumen kanssa. Hän myös haistaa sen. Ja ensilumen satamiseen liittyy aina myös jotain positiivista ja hyvää. Näin siis minulla ja syksyllä.
Yllättäen tänään on heinäkuun viimeinen päivä ja virallisestihan elokuusta alkaen alkaa syksy. Minun nenäni tosin ei kalentereita tunne, joten tästä alkakoon ensimmäinen syksyn yö. Sen mukana tunnen muutoksen, jota en malta odottaa. Mieleni ei tekisi mennä nukkumaan laisinkaan, vaan haluaisin pukea ylleni ja lähteä ulos yöhön kävelemään ja nuuskimaan. Todellisuus kuitenkin pakottaa peittoihin, huomenna on työpäivä. Onnekseni viimeinen tällä viikolla, saan levätä. Mieli kihelmöiden antaudun ensimmäiselle yölle. Olen onnellinen. Rakastan tätä tunnetta. Kiitos maailma. ]]>2007-07-31T01:24:00+03:002019-10-14T03:56:27+03:00https://limbo.vuodatus.net/lue/2007/07/summer-s-gonelimbohttps://limbo.vuodatus.net/<![CDATA[Manit pois]]>Jostain syystä olen koko talven taistellut mielettömien rahoitusongelmien kanssa. Kuulostaa melko naurettavalta siinä mielessä, että olen joulukuusta lähtien tehnyt osa-aikaisesti töitä aina, kun olen vain jaksanut ja ehtinyt. Koko kevään olen pärjäillyt ihan kohtuullisesti, paremminkin olisi voinut mennä, ellen olisi tuhlaillut turhuuksiin.
Kesän korvilla koulun loppuessa tilanne alkoi näyttämään melko huonolta, sillä en saanut mitään varmaa työpaikkaa. Aioin jatkaa sitten tekemällä kaikkia mahdollisia töitä, joita olisi tarjolla tuon osa-aikaisen työn merkeissä. Sitten sain töissä tietää, ettei heillä olisikaan kesän aikana tarvetta meille ylimääräisille, ja minulle iski paniikki. Onneksi onni suosi saman päivän aikana, ja minulle tarjottiin muita töitä.
No, nämä työt, jota nyt olen viime viikosta lähtien tehnyt, loppuvat tämän viikon perjantaina ja jatkuvat seuraavan kerran vasta heinäkuun puolessa välissä. Tuntimäärät ovat aivan mitättömiä, joten palkkakin on suoraan sanottuna PASKA.
Olen tänään ollut hermorauniona katsellessani pankkitilini saldoa ja pöydälle kasaantuvia laskuja. Olen jo muutaman viikon tiennyt, ettei minulla ole varaa maksaa vuokraani. Vuokrani on tänään tasan kuusi päivää myöhässä laskussa olevasta eräpäivästä, ja postia hakiessani oli jo tullut muistutus myöhästyneestä laskusta. Kuten aiemmin olen jossain kirjoituksessani maininnut kyseisestä asuntosäätiöstä, jonka vuokra-asunnossa asun, on minulla vain kaksi sanaa sanottavana: Että kehtaavat!
Olen tänään yrittänyt keksiä jotain keinoa, millä maksaa tämän kuun vuokrani. Rahani riittäisivät juuri kaikkiin muihin laskuihin, mutta sitten ei jäisi yhtään ylimääräistä. Ja kaikki rahani eivät millään riitä kokonaan edes pelkkään vuokraan. Siinäpä tilanne.
Ja pahin on vasta edessä, sillä tämän työrupeaman jälkeen minulla ei ole mitään tuloja ennen heinäkuun loppua. Ja heinäkuussakin pitäisi kai maksaa vuokra jostain.
Aluksi ajattelin hakeutua vanhempien suosiollisiin avustuksiin, mutta tajusin, etten voi millään pyytää heiltä kahden kuun vuokria maksettavaksi. Sossun luukku kai odottaa. Nöyrtymisen aika on tullut.
Taidan elää suhteellisen köyhyysrajan alapuolella. Oi, tätä opiskelijan ihanaa ja rentouttavaa kesälomaa! ]]>2007-06-12T23:30:00+03:002019-10-14T03:56:30+03:00https://limbo.vuodatus.net/lue/2007/06/manit-poislimbohttps://limbo.vuodatus.net/<![CDATA[Joutsenlaulu]]>Minulla on tänään ollut tämän viikon ensimmäinen vapaapäivä.
Yllättäen koko viikon on sää ollut varsin helteinen, mutta tänään taivas oli kauttaaltaan pilviharson peittämä ja lämpötilakin huomattavasti alhaisempi kuin edeltävinä päivinä. Minun tuuriani siis, sillä olen koko viikon odottanut tätä päivää. Olisin halunnut makoilla auringossa ja nauttia lämmöstä, hieman ehkä ruskettuakin kadottaakseni talven jäljiltä kalvakkaat sääreni.
Olen istunut tänään suurimman osan päivästä sisällä vain ikkunat avoinna ulkomaailmaan. Käväisin kaupassa iltapäivällä. Muun osan ajasta olen viettänyt vain olemalla ja ahdistumalla siitä, etten saa mitään aikaiseksi. Tarkoitus olisi ollut siivota, järjestää valtaisat romuesiintymät jonnekin piiloon ja huoltaa itseäni. Ainoa aikaansaannokseni oli vessan peilikaapin siivous ja järjestäminen.
Näin kuuman viikon jälkeen ruoka ei maistu. Öisin on tuskaisen kuumaa, varsinkin tässä asunnossa ja aamuisin pahenee auringon noustessa. Olen aina ollut aamupalaihminen, mutta nyt ei mikään maistu. Tänäänkin halusin nauttia vapaapäivästä hyvän kahvin, runsaan aamupalan ja lehtien kera, mutta aamupala siirtyi kello yhteen päivällä, jolloin puoliksi pakotettuna söin muutaman leivän. Kahvi kyllä maistui.
On ollut siis varsin turhauttava päivä. Varsinkin kun omatuntoni soimaa minua kasasta tekemättömiä (koti)töitä. Olen ollut myös hemmetin yksinäinen.
Yllättäen kaikki keskustelut (ne vähäiset), joita tänään olen käynyt, ovat liittyneet jollain taivoin parisuhteisiin. Ja tietysti juuri silloin, kun ikävöin omaa rakastani, joka on kaukomailla. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut mitään ongelmia oman parisuhteeni kanssa ja oikeastaan koko tämän kevään aikana kaikki on ollut mitä parhain päin. Olen saanut nauttia siitä, mitä minulla on. Mutta. Jälleen kerran minulta siis tänään taas kysyttiin, että olemmeko jo puhuneet kihlauksesta ja naimisiinmenosta.
Oikeuttaako jokin ihmisiä kyselemään tällaisia?
- Minulla ei ole tähän vastausta, enkä halua edes miettiä koko aihetta. Ja se mitä minulla voisi olla siitä sanottavana, ei kuulu minun parisuhteeni ulkopuolelle.
Pitkästyttävän päivän ja illan jälkeen päätin lähteä hieman ulos kävelemään. Asunnoltani pääsee merenrantaan muutamassa minuutissa. Kävelin venelaitureiden luokse. Lähellä rantaa uiskenteli ruokaillen kyhmyjoutsenpariskunta. Yritin ottaa kännykälläni valokuvan, muttei se oikein onnistunut. Kauempana näin toisen kyhmyjoutsenparin.
Päätin kävellessäni, että pienen lenkin kierrettyäni palaan takaisin rantaan katsomaan vielä hetkeksi joutsenia. Tullessani takaisin joutsenia näkyikin jo seitsemän. Kävelin rantaa pitkin sinne, missä eräs joutsenpari oli lähinnä rantaa. Rannan tuntumassa oli pysäköitynä punainen auto, jossa istui yksinäinen nainen katsellen merta ja joutsenia. Tuttua.
Joskus aikoinaan asuessani vielä kotona, kun tunsin itseni yksinäiseki ja oloni erittäin ahdistuneeksi sisätiloissa saatoin jopa yöllä lähteä autolla ajelemaan. Ajoin usein sen ainoan järven rannalle, mikä kotipaikkakunnallani on (tekojärvi sekin), ja katselin vettä. Siellä ajattelin asioita ja joskus jopa itkin.
Tänään siellä rannalla nähdessäni auton nokka kohti ulappaa, ymmärsin ehkä jotain yksinäisyydestä. Tai enemmänkin siitä kuinka julmaa yksinäisen ihmisen elämä oikeastaan on. Minä vietän ensimmäistä kesääni opiskelujen alkamisen jälkeen poissa kotipaikkakunnaltani ja voin sanoa, että pidemmän päälle se on karmivaa. Varsinkin, kun täällä ei ole edes niitä muutamaa koulukaveria, joiden kanssa olen ollut tekemisissä koulun ulkopuolella. Ellei siskoni asuisi täällä, ainoat kontaktini asunnon ulkopuoliseen elämään olisivat töissä. Ja ottaen huomioon, että työtuntieni määrä on melko mitätön (alle viisikin tuntia päivässä), erakoituisin varmastikin aivan täysin.
Joskus on erittäin ihanaa olla yksin, enkä todellakaan kaipaa sitä, että asuisin kesän vanhempieni luona vieraana, mutta liiallinen yksinoleminen tappaa sosiaalisen minäni. Olen saanut viimeaikoina erittäin paljon palautetta siitä, että puhun paljon. Arvaattekin kai, millainen yhteys viikon yksinololla asiaan on?
Istuessani rantakivellä ja katsellessani kyhmyjoutsenten ruokailua, ajattelin tietenkin niiden tapaa olla pariuskollisia. Tämänpäiväisten keskustelujen pohjalta en kuitenkaan kokenut ajatuksiani kovinkaan mieluisiksi. Lähinnä ikävä ja yksinäisyys kasvoivat samaan tahtiin, kun pienet aallot hajosivat rantakiviin jalkojeni juuressa. Miten olisin voinut hehkua onnesta lintuja katsellessani, kun ikävä pyörii rinnassa ja kalvaa mieltä. Yksinäisyys on niin salakavala, että se vie mielen siitäkin ilosta, kun näkee luonnon ihmeitä. Ja minä jos kuka näistä luonnon ihmeistä iloitsen.
Yritin ottaa enemmän valokuvia joutsenista, mutta ainoakaan ei oikeastaan onnistunut. Pitäisi ostaa kamera, sillä jokaisella ulkoilukäynnillä löydän luonnosta ja ulkoa jotain, mitä haluaisin tallentaa kuviksi.
Nyt olen internetistä katsonut laulujoutsenen ja kyhmyjoutsenen eroavaisuuksista, että voisin kirjoittaa oikeasta lintulajista tänne. Linnut olivat kyhmyjoutsenia. Samalla löysin myös muuta: (Tämä on Wikipediasta, tuosta luotettavuuden lähteestä.)
Joutsenlaulu tarkoittaa uskomuksen mukaan laulua, jonka juuri ennen kuolemaansa joutsen laulaa kauniimmin kuin koskaan. Tämän on uskottu koskevan varsinkin kyhmyjoutsenta, joka ei yleensä laula. Joidenkin ihmistenkin on vertauskuvallisesti arveltu "laulavan joutsenlaulunsa", eli tekevän viimeisen työnsä paremmin kuin aiemmat. Ehkä näin on. ]]>2007-06-10T22:23:00+03:002019-10-14T03:56:33+03:00https://limbo.vuodatus.net/lue/2007/06/joutsenlaululimbohttps://limbo.vuodatus.net/<![CDATA[You've got to feel Berlin!]]>Nyt minulla on toinen tarina kerrottavanani, josta mainitsinkin jo edellisessä kirjoituksessani. Tuo palosta selvinnyt kirja (ja tämän kirjoituksen otsikko) nimi kertoo varmaankin mistä tässä tarinassa on kyse.
Tilasin kirjani Amazon.de:stä, kun eräs suomalainen sisustuslehti (en juuri nyt muista mikä) mainosti sitä himotrendishoppaajille. Kirja on nimeltään DESIGNPOLE BERLIN trend shopping guide.
Aivan, tämä tarina kertoo Berliinistä.
Rakkaani on matkustellut usein Saksassa. Pääsääntöisesti Berliinissä, mutta myös muissakin kaupungeissa. Olimme jo viime keväänä puhuneet, että elo-syyskuussa lähtisimme yhdessä käymään Berliinissä, sillä minäkin olin onnekseni saanut kesätöitä. Näin ollen siis rahatilanne loppukesästä olisi todennäköisesti varsin suopea lomamatkalle. Ja tietysti ostoksille!
Ikävä kyllä suunnitelmat matkan osalta kariutuivat täysin 7.8. maanantaina, kun rakkaani joutui kesätyöpaikallaan onnettomuuteen. Onnettomuudesta sairaalaan leikkaukseen, jossa häneltä amputoitiin vasemman käden pikkusormesta ja nimettömästä päät pois, sekä korjattiin keskisormi, joka vahingoittui myöskin. Sairaalasta päästyään lomamatkasuunnitelmat oli pakko siirtää hetkesi sivuun ja keskittyä paranemiseen ja moneen muuhun asiaan.
Onnettomuuden takia kultani oli myös (auton)ajokiellossa, joten suunniteltu matka autolla Berliiniin ei olisi onnistunut mitenkään. Vihdoinkin syyskuun lopulla hän sai ajoluvan ja matkasuunnitelmat alkoivat taas pyöriä mielessä. Lopulta yhteisen matkan ajankohta siirtyi minun syyslomaviikolleni tai siis sille toiselle viikolle, koeviikolle, jolloin minulla ei ollut kokeita.
Aluksi pelkäsin jo, että suunniteltu matka jääkin tekemättä postilaatikkopalon takia, tai ainakin minun oma 100% ostoksiin kesittyvä matka menisi pilalle ilman suurenmoista ostosopastani.
Pääsin matkaan. Sain ajaa koko matkan kotikaupungistani Berliiniin saakka, keskustassakin keskelllä kirkasta päivää. En olisi ehkä koskaan uskonut, että minä ajaisin autolla keskellä Berliinin keskustaa, mutta niin vain kävi. Ja sain siitä kehujakin miehiltä. Suoriuduin erittäin hyvin tästä mielettömästä ajomatkasta.
Saavuimme maanantai aamuna Rostockin satamaan, josta jatkoimme suoraan Berliiniin. Koska jouduin ajamaan, en ehtinyt paljon katselemaan maisemia ikkunoista, mutta sen verran kuitnekin, että näin ison tuuli(sähkö)myllypellon, monta sataa kurkea, metsäkauriita, sorsia, ydinvoimalan...
Poistuessamme moottoritieltä matkalla gasthaus'iin, jossa olisimme yötä, tulimme tielle, joka oli suoraa kuin tarinoista, sadusta, fantasiasta. Suuret tammet kasvoivat tien molemmin puolin ja kaartuivat tien ylle. Lehdet olivat jo saaneet syysvärinsä, vaikka nurmi oli täysin vihreää. Kontrasti kaikkien värien kesken oli uskomaton ja tunnelmaa oli mahdoton kuvailla. Pelkäsin koko ajan, että ajan ojaan, sillä en pystynyt enää keskittymään ajamiseen.
Ensimmäinen päivä meni kuin usvapilvessä. Vasta illalla ehdin keskittymään kaupunkiin ja sen elämään. Pojat veivät minua ajelulle, näyttivät huorakadut, itäpuolen kaupungista ja sen hauskat Ausstechformen'it eli liikennemerkkiukot. Silmäni jäivät kiinni kaupungin valoihin, puistoihin, autoihin, ihmisiin ja mainoskyltteihin.
Suurella osalla suomalaisista on todennäköisesti kuva saksalaisista, jotka puhuvat rumaa kieltä, ovat töykeitä ja jotenkin muutenkin epämiellyttäviä. Usein vitseihin kuuluu myös mieheltä näyttävät saksalaisnaiset, vaikkakin näiden vitsien alkuperä on dopingissa.
Minulle tämä matka antoi saksalaisista aivan erilaisen kuvan. Vaikka eräs tapaamamme paikallinen mies kertoikin berliiniläisten olevan juurikin tällaisia epäkohteliaita ja kylmiä, sekä väliinpitämättömiä, koin itse melkein joka paikassa miellyttävää palvelua ja ystävällisiä ihmisiä.
Vaikka ostosten tekeminen olikin minulle hyvin tärkeä osa matkasta, en voinut olla nauttimatta kaikesta siitä erilaisesta elämänrytmistä ja olemisesta kuin täällä kotona. Niinä kahtena aamuna, jotka Berliinissä vietimme, kävimme syömässä leipomossa aamupalan. Tuoretta leipää, teetä, mehua, kahvia. Uskaltauduin maistamaan saksalaista itsetehtyä makkaraa, joka vie voiton mennen tullen suomalaisista jauhomakkaroista. Myös kahvi maistui aivan erilaiselta, johtuen kai erilaisesta paahdosta tai jostain minulle tuntemattomasta asiasta. Joka tapauksessa jokaisessa paikassa, missä kävimme syömässä, ruoka oli erittäin hyvää ja halpaa, sekä palvelu erinomaista!
En ehtinyt matkan aikana tutustua Berliinin nähtävyyksiin, sillä meillä ei ollut kuin kolme päivää aikaa. Niistä ensimmäinen meni melko nopeasti ja viimeisenä päivänä, keskiviikkona, jouduimme jo lähtemään kuuden aikaan ajamaan takaisin Rostockiin.
Joka tapauksessa vuosia odottamani ensimmäinen matka Berliiniin on nyt tehty. Vaikkei minulla ollutkaan montaa päivää aikaa tutustua paikkoihin ja kaupunkiin, en ole silti pettynyt. Tiedän, että pääsen sinne vielä takaisin. Vuosia sitten ajatuksieni perukoilla pyörinyt toive muuttamisesta ulkomaille (väliaikaisesti) alkoi yhtäkkiä tuntua taas varsin läheiseltäkin ajatukselta. Eräs opettajistani on aikoinaan opiskellut Saksassa jonkin aikaa. Ehkä minun pitäisi häneltä hieman kysellä mahdollisuuksista ja ...
Olen kokenut Berliinin. Minusta jäi sinne jotain. Kahdeksan vuotta sitten koin neljä viikko Lontoossa. Joskus ehkä haluan käydä siellä vielä uudelleen, mutten koskaan halua muuttaa sinne. Vielä vähemmän ajaa siellä autolla! Berliinissä ajaminen oli sentään helppoa hyvien opasteiden ja merkintöjen takia, sekä muiden kuljettajien tekemien merkkien takia, vaikka he erittäin hullusti ajoivatkin.
En muuten koskaan ehtinyt lukea Trend Shopping Guideani läpi, ja vielä vähemmän ehdin tutustua sen mainostamiin liikkeisiin. Ehkä sitten ensikerralla, kun minulla on enemmän aikaa.
Olen rakastunut Berliiniin. Siellä naisetkin ovat kauniimpia. ]]>2006-11-09T00:00:00+02:002019-10-14T03:56:36+03:00https://limbo.vuodatus.net/lue/2006/11/you-ve-got-to-feel-berlinlimbohttps://limbo.vuodatus.net/<![CDATA[Hot mail - kuumaa postia]]>Muutama viikko takaperin oli syyslomani. Olin karannut kotikonnuilleni viettämään lomaa sen sijaan, että olisin mädäntynyt opiskelijaluukussani yksikseni. Oli keskiviikko päivä, ja olin koko aamupäivän ja suurimman osan iltapäivästäkin viettänyt hallilla rassaillen autoja miesten kanssa. (Kyllä, voisin väittää yhden harrastuksistani olevan hallilla rassailun.) Koska talvi oli aloittanut jo tulonsa hiljalleen ja ulkona vallitsi melkoisen kylmä ja viiltävä tuulinen sää, päätimme lopettaa päivän urakan aikaiseen. Lähdimme anoppilaan ja laitoimme saunan päälle.
Kohokohta tarinaan tulee nyt saunomisen jälkeen:
Olin juuri saapunut makuuhuoneeseen hiukset märkänä vain pyyhe päällä. En ehtinyt juurikaan muuta tekemään kuin laskemaan pesutarvikkeet pöydälle, kun kännykkäni alkoi soida. Soittoäänestä päätellen minulle tuleva soitto oli joko jokin tuntematon soittaja tai jompi kumpi niistä kahdesta kaverista, joille en ole asettanut omaa soittajaryhmää ja soittoääntä.
Puhelimen näytöllä vilkkui teksti, jonka mukaan soittaja soitti salaisesta numerosta. Vastasin ja puhelimen toisessa päässä henkilö esitteli itsensä melko nopeasti, joten hänen puheestaan ainoa asia, joka rekisteröityi aivoissani asti oli, että hän oli poliisi opiskelupaikkakunnaltani.
Jo tämä p-alkuinen sana sai minut hieman epäileväiseksi. Muuta poliisi-sedän ystävällisesti jatkaessa kutakuinkin näin: Asutko -piip-kadulla? Seison juuri tässä asuntosi kohdalla kadulla. Missä olet tällä hetkellä?
Koska minun makuuhuoneeni ikkuna on kadulle päin ajattelin, että ystävällinen poliisi kenties kaipasi minulta näkö- tai kuulohavaintoja jostain kadulla tapahtuneesta tilanteesta. Ei ole pitkä, kun juuri todistin ikkunastani kolarin, kun autoilija ja pyöräilijä törmäsivät lähiristeyksessä.
Ilmoitin puhelimesen olevani syyslomalla ja kotipaikkakunnallani noin 80 kilometrin päässä. Silloin tämä miellyttävä-ääninen poliisimies kertoi, että juuri hetki sitten joku oli sytyttänyt minun postilaatikkoni tuleen, mutta joku valveutunut kansalainen oli sattunut paikalle kävellen ja nähnyt roihuavan postilaatikon ja repäissyt sen irti seinästä.
Nämä sanat ja selitykset tekivät minut melkein sanattomaksi. Sain sentään kysyttyä kuinka pahoin postilaatikko ja postit olivat pääseet palamaan. Olin nimittäin muutamia viikkoja aiemmin tilannut Saksasta itselleni yhden kirjan, jonka saapumista olin odottanut viikkoja. Jostain tiesin, että tämä kyseinen kirja oli kuitenkin loman aikana jo saapunut laatikkkooni, ja pelkäsin tietysti pahinta ja sitä, että koko kirja olisi pelkkää hiiltynyttä tomua.
Parhaaksi onneksi postini olivat säilyneet melkein kokonaan vahingoitta. Eräs tärkeä ja virallinen kirjekuori oli vain hieman tummunut reunastaan ja pahvipaketissa ollut kirjalähetys samoin. Onneksi!
Kävin melko pitkän keskustelun poliisin kanssa, kun hän tietenkin kyseli olisiko minulla mahdollisesti entisiä tai nykyisiä poikaystäviä tai muita vihamiehiä, jotka haluaisivat juuri minulle tehdä kyseistä vahinkoa. Olen omasta mielestäni erittäin varma siitä, ettei minulla ole sellaisia vihamiehiä, jotka näin näkyvästi tahtoisivat minulle pahaa. Se, mitä jotkut saattavat ajatella mielessään, on ihan eri asia.
Puhelun jälkeen minulle tietysti iski varsin epämiellyttävä olo, kun pääsin käsiksi myös ajatukseen siitä, että asumani talo on erittäin vanha puutalo. Ja koska postilaatikkomme ovat sievässä rivissä talomme seinässä, olisi tulipalo voinut hyvinkin lyhyessä ajassa tarttua talon rakenteisiin ja silloin koko talo olisi palanut. Ajatusta ei tee yhtään kauniimmaksi se, että minun koko omaisuuteni sattuu olemaan tässä asunnossa ja talossa, myös muistoni ja monen monta muuta minulle tärkeää asiaa.
En tietenkään pystynyt rajaamaan asiaa pelkästään vain minua itseäni koskevaksi, sillä tässä talossa on myös seitsemän muutakin asuntoa. Yhdellä naapureistani on koira, joka on päivittäin melko paljonkin yksin kotona. Miltä tuntuisikaan saada puhelu, jossa kerrotaan asunnon tuhoutuneen tulipalossa, kun muistaa, että oma koira on ollut yksin kotona ja jäänyt elävältä liekkeihin. Tai mistä sitä olisi voinut tietää, jos jokin naapureista olisi vaikkapa nukkunut päivällä ja jäänyt tulipalon jalkoihin.
Tuohtuneena tilanteesta lähdin heti seuraavana päivänä opiskelupaikkakunnalleni pelastamaan posteistani sen, mitä oli jäljellä. Samalla päätin käydä poliisilaitoksella antamassa vielä lisää lausuntoa tapahtuneeseen, sillä järkytykseltäni en puhelimessa muistanut sanoa kaikkea. Poikaystäväni järkevästi muistutti naapurin sedästä, joka päivittäin istuu ikkunalla, josta näkee postilaatikoille. Ehkäpä hän olisi nähnyt jotain.
Kävin myös opiskelija-asuntosäätiön toimistolla, joka siis omistaa tämän kyseisen talon ja huoneistonkin, jossa asun. Kävin kysymässä heiltä, olisiko poliiseilta jo tullut jonkinlaista tietoa siitä, että kuka postilaatikon oli sytyttänyt palamaan. Samalla vaadin myös, että talostamme tarkistetaan kaikki paloturvallisuuteen liittyvät asiat, kuten yläkerran asuntojen palotikkaat. Kun toimistolla kerroin näistä asioita, ja ilmaisin olevani tietenkin huolissani myös muidenkin asukkaiden kohtalosta vastaavanlaisissa tilanteissa, toimistovirkailija kommentoi varsin tilanteeseen sopimattoman typerästi kuinka hienoa on, kun huolehdin niin paljon muidenkin ihmisten turvallisuudesta.
Nykypäivänä ei kai sitten ole enää normaalia myös välittää lähimmäisistään. Vaikken ainoatakaan naapuriani juurikaan tunne, tätä koiranomistajaa lähinnä näen ja hänen kanssaan joskus toimittelen, niin se ei ainakaan minun kohdallani tarkoita sitä, että heidät pitäisi unohtaa aivan totaalisesti. Mielestäni tämä palava postilaatikko -tapauksen pitäisi koskettaa myös naapureitani, sillä myös heidän omaisuutensa ja jopa ehkä henkensäkin oli vaarassa. Ainakin sen hetken, ennen kuin ohikulkija repäisi laatikon irti seinästä.
Pyysin myös toimistovirkailijalta tietoa siitä, että kuka mahtoi olla tämä tilanteen pelastanut henkilö. Hän oli kuulemani mukaan saanut palovammoja uhkarohkeasta teostaan. Silti hänellä oli kuitenkin selvästi ollut mielessään ajatus siitä, että tuli saattaa erittäin helposti levitä vanhassa puutalossa. Todennäköisesti siinä sivussa olisi saattanut mennä pari naapuritaloakin, jos oikein huonosti olisi käynyt.
Haluaisin kiittää tätä palovammoja saanutta ihmistä henkilökohtaisesti, mutta luulen, ettei se ole mahdollista. Vaikka odottamani postilähtys ei ollut rahallisesti arvokas, olin silti odottanut sitä innolla. Kirjasta ja sen sisällöstä sekä kaikesta siitä muusta, mihin tämä kirja liittyi, voin kertoa seuraavalla kerrralla.
Kotivakuutukset ovat muuten nyt kunnossa. Vuoden olen niitä ollut ottamassa, mutta jostain kumman syystä sain juuri nyt erittäin hyvän sytykkeen käydä ottamassa ne saman tien.